Puurakentamisen kasvu muuttumassa puheista teoiksi
Puurakentamisen kasvu muuttumassa puheista teoiksi

Puurakentamisella on ollut pitkään vahva asema Suomessa omakotitalo- ja vapaa-ajan rakentamisessa. Hirsitalojen osuus rakentamisessa on ollut myös voimakkaassa kasvussa, ja teollisen hirren liikevaihto on kasvanut vuodessa +17 %. Perinteisesti puurakentaminen on ollut kuitenkin varsin vähäistä julkisessa rakentamisessa sekä kerrostalotuotannossa, vaikka 46 % suomalaisista asuu kerrostaloissa.

Valtiovallan toimesta laaditussa puurakentamisen ohjelmassa painotetaan vuosina 2020–2022 julkisen puurakentamisen kasvattamista, alueellisen osaamisen lisäämistä ja viennin tukemista. Ympäristöministeriö asetti nyt ensimmäistä kertaa konkreettiset kunnianhimoiset tavoitteet julkiselle puurakentamiselle. Vuonna 2019 puurakentamisen osuus julkisessa uudisrakentamisessa oli 15 %, kun tavoite vuonna 2022 on 31 %, ja vuonna 2025 jo 45 %.

Puurakentamisen strategiatyö etenee kunnissa

Tahtoa ja halua asian toteuttamiseksi on nyt olemassa. Osa kunnista on jo näyttänyt hyvää esimerkkiä puurakentamisessa. Monissa kunnissa laaditaan strategiaa puurakentamiselle. Puurakentamisen kasvattaminen vaatii vielä lisäpanostuksia myös valtion suunnalta. Onko tarpeeksi rahoitusta puurakentamisen ohjelmien valmisteluun ja käynnistämiseen, ja onko osaamisen taso riittävä yhä suurempien puurakennusten rakentamiseen? Puusta voidaan tehdä myös hyvin suuria rakennuksia. Siitä hyvänä esimerkkinä on keväällä 2019 Norjassa valmistunut 18-kerroksinen 85 metriä korkea puukerrostalo.

Puurakentaminen on painottumassa nyt alueille, joissa on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia sekä Suomessa että muualla maailmassa. Pidetään huoli, että kyseisissä rakennuksissa käytetään mahdollisimman paljon suomalaista puuta.

Puukauppa jälleen hyvällä tasolla

Sahapuun käyttö on ollut Suomessa hyvällä tasolla kevään jälkeen. Alkuvuoden jälkeen sahausvauhti on ollut samaa tasoa kuin viime vuonnakin. Sahapuuta siis käytetään ja sille on kysyntää. Ensi vuoden markkinatilanteeseen suhtaudutaan varovaisen positiivisesti. Osalla markkinoista menee jo paremmin, toiset markkina-alueet keräävät vielä voimia.

Puukaupan tilastot ovat kehittyneet nousujohteisesti alkuvuoden jälkeen, ja tahti on vain kiihtynyt loppuvuotta kohti. Sahapuuta ostetaan ja sitä tarvitaan tasaisesti ympäri vuoden. Aina on puukaupan aika!

 

Jani Jaakkola
Metsäjohtaja
Pölkky Metsä Oy

Lue lisää