
Suurlähettiläs Riitta Swan ja Business Finland Lähi-idän aluejohtaja Jukka Hahlanterä (toinen oik.) vierailivat Pölkyn osastolla Dubain kansainvälisillä puumessuilla. Suurlähettilään vasemmalla puolella Pölkyn myyntijohtaja Mikko Luikku ja oikealla vientipäällikkö Juha Partanen. Egyptiläinen Mohamed El Tawil vasemmalla ja Sherif Abou Yousef oikealla.
Dubain ja Nantesin kansainväliset puumessut ovat alan toimijoiden näytönpaikka. Pölkky oli mukana molemmilla messuilla nyt toista kertaa ja kokemukset myyntijohtaja Mikko Luikun mukaan olivat erinomaiset.
– Saimme paljon uusia kontakteja ja ennen kaikkea hyvän mahdollisuuden tavata nykyisiä asiakkaitamme. Dubain sijainti on markkina-alueitamme ajatellen erinomainen. Tämä on tukikohta, jonne on helppo tulla niin idästä kuin lännestä.
Messuille osallistui tänä vuonna yli 200 näytteilleasettajaa eri puolilta maailmaa. Tapahtuma kiinnostaa myös asiakkaita. Arabimaiden ja afrikkalaisten lisäksi erityisellä mielenkiinnolla odotettiin messuvieraita Intiasta ja Pakistanista.
– Intia ja Pakistan ovat tulevaisuuden markkina-alueita 5–10 vuoden tähtäimellä. Erityisesti Intia on valtava mahdollisuus, sillä sen talous kasvaa nopeasti. Sinne tullaan viemään pääsääntöisesti raakapuuta, mutta myös jalosteita, Luikku sanoo.
Hän vertaa tilannetta Kiinaan: kymmenen vuotta sitten Kiina oli vielä pieni vientikohde, mutta nyt se on sahateollisuuden viennin suhteen Suomen ykkönen.
Luikun mukaan Pölkyn tyyppiselle mäntysahayritykselle on oleellista olla esillä alueilla, missä puuta ei kasva, mutta kysyntää on sitäkin enemmän.
– Puurakentaminen on tulevaisuutta, hän tietää.